Esittelyssä: Yksiöön en Äitee ota

Koko perhe pienessä yksiössä

Yksiöön en Äitee ota on tragikoominen kuvaus Kotalan perheen arjesta. Vaikka näytelmässä on paljon lämmintä huumoria ja komediaa, sekin kuvaa syrjäytyneiden, ulkopuolisiksi, työttömyyteen ja köyhyysloukkuun jääneiden elämää.

Lähtöasetelma on hyvin melankolis-viritteinen ja traaginen. Aili on muuttanut Liesuaan kunnan vuokrayksiöön.  Äite on jäänyt kodittomaksi ja Aili on joutunut ottamaan hänet yksiöönsä asumaan. Toinen osa käsittelee enemmänkin Äiten ja hänen tyttärensä Ailin elämää. Lassi ja hänen naisystävänsä Mervi eivät ole enää mukana sarjassa. Uutena hahmona esitellään maahanmuuttajataustainen Hamed.

Jaanalla on vielä rastat. Hän on yhä idealisti ja uskoo hyvään maailmassa.

Jokaisella hahmolla on lähes yhtä merkittävä rooli. Aluksi asunnossa asuvat ainoastaan Äite ja Aili. He odottavat vierasta saapuvaksi. Ennen kuin Äiten hyvä ystävä, apuhoitajalomittajana toimiva Hamed saapuu vieraaksi,  Kai muuttaa asuntoon, sillä hänen asunnossaan oli ollut vesivaurio. Jaana, joka tätä nykyä asuu opiston asuntolassa, joutuu myös muuttamaan Ailin yksiöön, sillä opistossakin on vesivaurio. 

Yksiöön en Äitee ota yhdistää realismia ja absurdiutta älykkäällä tavalla. Kun Jaana mittaa lankakeränsä pituutta, on se periaatteessa realistinen, mutta kuitenkin absurdi kohta. Samaan tyyliin Äite ja Aili katselevat tv:tä, jossa tulee vain lumisadetta. Lopussa he onnistuvat katsomaan televisiota yhteisvoimin myös ilman sähköä.

Hamed lämmittää jalkojaan. Kai Kotala on kokenut muodonmuutoksen bisnesmieheksi.

Näytelmässä on sisällöllisesti tsehovilaisia piirteitä esimerkiksi Äiten ja hänen lapsenlapsensa keskusteluissa. Kuten Tsehov, myös Peltola osaa kuvata ihmiselämän hienoviritteisimpiä ja syvällisimpiä kipupisteitä kauniisti ja tarkasti. Kuitenkin teokset ovat omaperäisiä tulkintoja nykysuomesta ja sen merkittävistä ongelmista.

Tyylillisesti näytelmä on selkeästi erityyppinen kuin Suomen hevonen, joka oli ehkä enemmänkin päivitys Niskavuoresta tai Tsehovin näytelmistä. Jollain tasolla Yksiöön en Äitee ota, on myös tsehovilainen, mutta minimalistinen ilmaisu ja näytelmän visuaalinen tyyli sekä vahvat hiljaisuudet tuovat väistämättä mieleen myös Kaurismäen elokuvat.

Toisaalta minimalistinen ei-mistään kertominen muistuttaa myös Samuel Beckettin kerrontatyyliä, jossa vain odotetaan. Hiljaisuus on vahva kerrontakeino näytelmässä ja luo tunnelmaa, mutta osaltaan myös realistisen aidolta vaikuttavan tilanteen. Joskin ajoittain näytelmä on kuin absurdi farssi kaikkine kummallisuuksineen. Tässä osassa ilmenee vahvemmin nykyteatterin ja postmodernin näytelmätyylin piirteitä ja siinä mielessä nämä ovat ehdottomasti omaperäisiä päivityksiä tsehovilaisesta näytelmätyylistä. Toisaalta näytelmässä on myös vahva tv-draaman perinne läsnä.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

http://www.näytelmät.fi/index.php?view=searchResult&id=3621&frontpage=1&writer=yksi%F6%F6n+en+%E4itee+ota&name=yksi%F6%F6n+en+%E4itee+ota

Arvosteluja

http://blogit.sanomalehtimedia.fi/saarela/2011/02/15/yksioon-en-aitee-ota/

http://paljonmeluateatterista.blogspot.fi/2014/04/yksioon-en-aitee-ota-tampereen-tyovaen.html

Hannu Lindholm lavastuksesta: "pieni ihminen tulee Hevosten keinussa valokiilaan".

Lavastus tuo esiin rauniot ja armottoman maiseman

Vuodesta 1993 Tampereen Työväen Teatterissa työskennellyt Hevosten keinun lavastaja Hannu Lindholm on tehnyt jo hyvin pitkään yhteistyötä Sirkku Peltolan kanssa. Hannu Lindholm kertoo, millaiseksi työtapa on vuosien mittaan muototunut.

Lavastaja Hannu Lindholm

-Tämä on nyt jo ainakin 20. juttu, jonka teemme yhdessä.Yhteistyömme on niin saumatonta, että se alkaa jo ennen kuin käsikirjoituskaan on valmis. Samalla kun Sirkku kirjoittaa ja kertoo ideoitaan, minä ideoin jo ensimmäisiä suunnitelmia lavasteista, ja siitä minkälaista maailmaa minä näen tässä tekstissä. On ihanaa, että saamme suunnitella työtämme niin pitkällä aikajaksolla. Alamme suunnittelemaan lavastusta jo vuosi ennen ensi-iltaa, joten suurempia yllätyksiä ei harjoitusten aikana tule. Työtä tehdään pikkuhiljaa. Meille on muodostunut tällainen ryhmä, jonka kanssa on helppo tehdä töitä. Tässä voi sitten ideoita pallotella enemmänkin ja se aivan älyttömän hyvä juttu.

Tämä on nyt kolmas kerta kun Kotalan perheen tarinaa lavastetaan suurelle näyttämölle. Suuren näyttämön eduista Hannu kertoo seuraavaa.
-Hienoa tässä on se, että tämä on niin valtavan iso tila. Muutenkin Hevosten keinun maailma on sellainen ikään kuin tyhjiö eli siinä ei ole mitään. Koko alueella on vain muutama raunio ja sen sellainen, aivan kuin se olisi sodan jäljiltä. Ja taustalla valtava pusta. Tässä näkyy ihmisen pienuus. Pieni ihminen jää valtavan alueen keskellä ikään kuin valokiilaan ja keskiöön. Siihen tämä Kotalan perhe sitten rupeaa rakentamaan pesäänsä. Mukana on vain jääkaappi, sohva eikä paljon muuta. Lämminverisissä Kotalan perhe oli sillan alla, mutta nyt heillä ei ole mitään. Pelkkä jumalaton laakeus ja siinä vaan sitten täytyy kotiutua. Koko Kotalan sarjan ydinsanoma tiivistyy mielestäni siihen, että ihminen voi oikeastaan olla missä vaan. Periaatteessa tarina on aivan absurdi, mutta toisaalta maailma on täynnä pakolaisia ja ihmisiä, jotka asuvat teltassa. Ihan samoissa olosuhteissa kuin Kotalat.

Pieni ihminen asettuu valokiilaan keskelle laakeutta

Lavastajan työ on taidetta siinä kuin esimerkiksi arkkitehtuuri tai kuvataidekin. Kuitenkin se on ennen kaikkea alisteista tekstille tai produktiolle, jota ollaan tekemässä. Hannu Lindholm on samoilla linjoilla tässä suhteessa.
-Lavastajan työ sisältää sekä arkkitehtuuria että kuvataidetta, mutta samalla se ei ole niitä kumpaakaan vaan aivan oma taidemuotonsa. Toisaalta on muistettava, että lavastuksen täytyy sopia teokseen. Lavastus ei ole teoksesta erillinen taideteos vaan apuväline.  Lavastaja ei voi samoin kuin kuvataiteilija maalata aivan sitä mitä mieleen tulee. Lavastus parhaimmillaan, niin kuin teatteri yleensäkin avaa mielen maisemia. Hevosten keinussa on mielestäni olennaista tuoda esille ihminen. Kun luin tekstiä, minulle tuli mieleen pienenä näyttäytyvä ihminen suuressa avarassa tilassa ikään kuin kirurgin valossa. Ihminen on fokuksessa, vaikka tila on valtava.

Näytelmän visuaalinen ilme korostaa maiseman karuutta ja siinä elävää pientä ihmistä.

Hannu Lindholm haluaa työssään auttaa näyttelijöitä ja antaa katsojalle erityisen näkökulman teokseen. Hannu Lindholm ei usko puhtaaseen realismiin lavastuksessa ja teatterissa. Lavastuksessa kuuluu olla hänen mielestään erilaista magiikkaa ja mystiikkaa. Teatteri on kuin taikalaatikko Hannu Lindholmille.
-Lavastajana minulle on tärkeää kertoa asioista ja antaa katsojalle mahdollisuus oivaltaa teoksen miljöö ja tila joltain toiselta näkökannalta. Tärkeää on myös se, että näyttelijälle tulee lavasteista sellainen tunne, että siellä on hyvä näytellä.  Uskon siihen, että useimmille ihmisille näyttämö on kuitenkin kuin taikalaatikko, jossa vastaan voi tulla jotakin merkillistä. Lavastuksen ei kuulu olla ainoastaan realistinen. Teatterissa kuuluu olla jotain mystistä ja erilaisia jännitteitä. 

Yhteistyössä Sorin Sirkus

Kuvassa etualalla Jaana (Miia Selin) ja Tiikeri (Emmi Kaislakari). Pihakeinussa istuu Aili (Tuire Salenius). Korkeuksissa sirkustemppuja harjoittelee Petra Lesonen

Sirkku Peltola kertoo saaneensa ajatuksen Kotalan perheen yhteydestä sirkukseen kun näyttelijät pistivät Nenäpäivänä Yksiöön en Äitee ota- näytelmässä punaiset pellenenät naamaansa.
- Tämä vahvisti ajatusta perheen klovniyhteydestä. Tässä saagan toisessa osassa oli selkeästi kasvettu ohi tiukan realismin kohti absurdinomaista ja myös taiteenlajeja yhdistävää nykyteatterille tyypillistä kerrontaa, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola.

Jo ennen Hevosten keinun käsikirjoitusprosessia, oli ensimmäisiä yhteistyöneuvotteluja Sorin Sirkuksen kanssa käyty. Näiden kahden taiteenlajin yhdistäminen on vielä suhteellisen harvinaista eikä Sorin Sirkus ole aiemmin ollut teatterissa sirkusta tekemässä.
Sorin Sirkuksen sirkustirehtööri Taina Kopra kertoo millaista on ollut tehdä yhteistyötä Tampereen Työväen Teatterin kanssa
-Tämä on tietysti mukavaa vaihtelua meidän sirkuslaisille, jotka ovat mukana. Useat sirkuslaisista ovat koululaisia, joten heidän aikataulujensa kanssa on tietenkin hieman säätöä, mutta ihan kivalta tämä vaikuttaa.

Taina Kopra harjoituksissa.

 Taina Kopralla on paljon kokemusta teatterin tekemisestä. Hän on ollut muun muassa tekemässä koreografioita, taisteluja, ja muuta sirkusta teatteriin. Teatterin yhdistäminen sirkukseen on hieman eri tavalla haasteellista. Temput ja sirkustekniikka eivät ole äärimmäisen monimutkaisia vaan haaste tulee kahden taiteenlajin yhdistämisestä.
- Miten saamme yhdistettyä sirkuksen teatteriin niin, ettei se pompsahda sieltä esiin tai pompsahtaa juuri oikealla tavalla? Haasteita aiheuttaa myös se, että sirkustaiteilijat esiintyvät näyttämöhahmoina. Näytelmässä on vain yksi kohtaus, jossa esiinnytään perinteisen sirkuksen puitteissa, muuten sirkustaiteilijat esittävät ikään kuin tiettyä henkilöhahmoa.

Kysyin Hevosten keinussa esiintyviltä Sorin Sirkuksessa opettavilta sirkustaiteilijoilta, Ilona Jääskeltä ja Petra Lesoselta miltä tämä uudenlainen aluevaltaus on tuntunut.

Vasemmalla Ilona Jääski oikealla Petra Lesonen

-On ollut todella mielenkiintoista. Hauskaa päästä sirkusmaailmasta teatterimaailmaan ja seuraamaan myös sitä teatterin tekemisen prosessia, Ilona kertoo.

-Hienoa tässä jutussa on myös se kun pääsee tekemään uudenlaisessa ympäristössä, hienoissa lavasteissa ja hienoissa tiloissa muutenkin, Petra mainitsee.

Sorin Sirkuksen ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistyö on sujunut käytännössä hyvin myös Petran ja Ilonan mielestä.

Sirkuslaiset osana näytelmän maailmaa.

-Olemme harjoitelleet paljon myös vain tekniikan kanssa ja katsoneet missä vaiheessa mikäkin koreografia tehdään ja milloin mennään lavalle sekä muuta sellaista teknistä asiaa, Ilona kertoo tarkemmin yhteistyöstä.

Sekä Petra että Ilona ovat sitä mieltä, että voisivat myöhemminkin tehdä jotain vastaavaa mikäli tilaisuus vielä tulee.

- En ole itse ainakaan aiemmin ollut teatterissa sirkusta esittämässä. Mutta eri taiteenlajien yhdistäminen on kyllä mielenkiintoista ja olisin mielelläni mukana mikäli vastaavanlainen tilaisuus tulee, Petra kertoo.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Harjoituksia seuraamassa: hetki ennen joulupaussia.

Intensiivinen kohtaus meneillään; näyttämö on lähes valmis eli sellainen kuin esityksessä. Näyttelijöillä on roolivaatteet yllään. Taustalla myös videokuvaa.

Kävin ennen perjantaina alkavaa joulutaukoa katsomassa missä vaiheessa harjoitukset ovat nyt. Tällä hetkellä on menossa niin sanottu läpimenovaihe, jossa iltaisin mennään näytelmää läpi ja päiväharjoituksissa käydään läpi palautetta ja tehdään tarvittavia korjauksia.

Ensimmäinen läpimeno oli 16.12. ja katsomossa istui myös teatterinjohtaja Maarit Pyökäri. 17.12. oli toinen läpimeno ja 18.12. on ensimmäinen valmistava harjoitus, jossa tärkeimmät olosuhteet ja välineet vastaavat mahdollisimman hyvin varsinaista esitystä. Pääharjoitukset alkavat tammikuussa ja silloin kaiken pitäisi olla täsmälleen samanlaista kuin varsinaisessa esityksessä.

Ohjaaja Sirkku Peltola keskittyy ja tarkkailee tekstiä sekä esitystä samaan aikaan.

 Olin seuraamassa palautteenantoa läpimenosta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sirkku Peltolan antama palaute keskittyi aluksi yleiseen tasoon yksityiskohtiin tarkempaa huomiota kiinnittämättä. Tällä hetkellä toinen puolisko alkaa olla niin sanotusti hyvin kasassa eli se on jo suhteellisen mallikas. Läpimenovaiheessa katsotaan dramaturgisia seikkoja tarkemmin ja sitä, että millä tavalla esitys rytmittyy. Kai Kotalaa esittävä näyttelijä Aimo Räsänen kertoo tarkemmin:

-Nyt olemme niin sanotusti läpimenovaiheessa. Kohtaukset on katsottu läpi ja kohtausten sisäiset rytmit siihen malliin, että on mahdollista mennä koko näytelmä läpi. Ja tekstikin on nyt hallussa koko porukalla. Pääsemme nyt näyttelijöinä tarkemmin katsomaan roolihenkilön kaarta siinä suhteessa, että mitä energiaa vaatii missäkin kohtaa näytelmää. Ja missä kohtaa voi vielä tehdä joitakin asioita eri tavalla. Ohjaaja rupeaa tietenkin katsomaan kokonaisrytmiä ja tiettyjä asioita siltä kannalta, että tarvitaanko vielä muutoksia.

Sirkku Peltola on tyytyväinen tässä vaiheessa harjoituksia etenkin näyttelijöiden osuuteen. Hän katsoo, että nyt näyttelijät voivat selkeästi jo nauttia esiintymisestä, eikä suorittamisessa tarvitse enää kiinnittää huomiota niin paljon esimerkiksi siihen, että muistaako repliikit tai muihin teknisiin yksityiskohtiin.

Kuiskaaja Marja Laitala työn parissa.

Kuitenkin vielä on paljon hiottavaa ja esimerkiksi näyttelijöiden kulkusuunnat on katsottava tarkemmin. Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö aiheuttaa tässä suhteessa mietittävää. Miten asettaa näyttelijät niin, etteivät he käännä selkäänsä katsojille mihinkään suuntaan? Ja kuinka tämä toteutetaan käytännössä. Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö on iso etenkin Suomen mittakaavassa ja miksei myös maailmankin mittakaavassa.

 Kun yleinen palaute on käyty läpi siirrytään yksityiskohtaisempaan palautteeseen. Nämä eivät vaikuta niin merkittäviltä, mutta on kuitenkin hyvä kitkeä pienetkin virheet pois, etteivät ne juurru näyttelijöille. Esimerkiksi joissakin repliikeissä kuuluu olla tarkkana. Täytyy sanoa repliikit juuri oikealla tavalla, etenkin tietyissä kohdin, jossa repliikillä saattaa olla erityistä painoarvoa. Myös teknisissä seikoissa riittää hiottavaa muun muassa niin sanotussa roudauksessa eli tarpeiston siirtelyssä näyttämöllä, äänessä, valaistuksessa ja lavastuksessa. Toisaalta tässä vaiheessa tehdään vielä repliikkitasolla lisäyksiä. Esimerkiksi Hamedille lisättiin yksi lause hänen repliikin perään, jonka kuiskaaja Marja Laitala kirjoitti muistiin.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Tarpeistonhoitaja Johanna Harjunpää kertoo työstään

Kävin seuraamassa Johannaa työn parissa. Jokainen näyttämöllä käytettävä tavara on laitettava oikealle paikalleen ennen harjoitusten alkua. Yksityiskohtaista työtä riittää tässä vaiheessa.

Johanna Harjunpää on työskennellyt tarpeistonhoitajana Tampereen Työväen Teatterissa reilut 20 vuotta. Kokemusta siis riittää. Hevosten keinun tarpeistonhoito on ensimmäinen Suomen hevonen- trilogiassa Johannalle, joskin hän on aiemmin työskennellyt Sirkku Peltolan kanssa.

Tarpeistonhoitajan työ lienee yksi vähemmän tunnetuista teatterin tekemisen osa-alueista.
-Tarpeistonhoitajan työhön kuuluu harjoituksissa harjoitusrekvisiitan asettelu, harjoitusten seuraaminen lukuharjoituksesta asti, sitä ennen erilaisiin palavereihin osallistuminen, erilaiset hankinnat, rekvisiitan ostaminen ja etsiminen. Sitten tarpeistonvalmistajan kanssa keskustellaan valmistettavasta esineistöstä. Työssäni suunnittelen myös jonkin verran tarpeistoa, joskus teen suunnittelua itsenäisesti, joskus vähemmän itsenäisesti. Lavastajalla ja ohjaajalla saattaa olla tarkat ja selvät suunnitelmat siitä millaista tarpeistoa näytelmässä käytetään. Tykkään kuitenkin olla myös se, joka tarjoaa erilaisia ratkaisuja tarpeistoon liittyen. Kun harjoituskausi on ohi, työhöni kuuluu esitysten tarpeiston hoito.

Näytökseen kuuluu yksityiskohtaisia työtä aiheuttavia seikkoja, joita ei tavallisena katsojana välttämättä tule ajatelleeksi. Tarpeistonhoitajan työssä tämä näkyy esimerkiksi siinä, että jos esityksessä käytetään ruokia tai syödään tässäkin on otettava huomioon monenlaisia seikkoja.

-Työhön kuuluu myös näyttämöllä käytettävien ruokien ja juomien valmistus sekä astioiden huolto. Mikäli esityksessä käytetään ruokia tai syödään, on otettava huomioon hygieniaseikkoja. Vaikka tässä esityksessä ei ole fyysistä ruokaa, syödään tässäkin esityksessä kolme kertaa. Minun on tarkkaan mietittävä  astioitten käyttöä ja mistä otetaan mitäkin. Näyttämöllä saattaa sama astia välillä kiertää niin, että sitä ei sieltä saakaan välillä pesuun. Miten sitten ratkaistaan se, että sama lusikka ei mene esimerkiksi eri näyttelijän suuhun jos se kiertää näyttämöllä? Joka kerta pitäisi olla kuitenkin niin, ettei kenenkään tarvitse syödä  lusikalla, jota joku toinen on käyttänyt. Vaikka siis fyysistä ruokaa ei olekaan, menee se lusikka kuitenkin suuhun, muuten on aika vaikea näytellä syömistä.

Hevosten keinussa on pitkälti hankittu kokonaan uusi tarpeisto, mutta jotakin tarpeistoa on jäänyt myös sarjan edellisistä osista.
-Hevosten keinussa käytetään muun muassa Äiten virkkuuvälineitä. virkkuukoukkua ja koria, jossa virkkuukoukut sekä langat säilytetään.

On jännä ajatella, että kaksi koria ja muutama virkkuuväline ovat pysyneet tarpeistossa yli kymmenen vuotta.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä



Taustaa

Tarpeistonhoitaja Johanna Harjunpää tuli Tampereen Työväen Teatteriin ompelijaksi 1990-luvun alussa. Hän työskenteli myöhemmin pukijana ja vuonna 1991 sai tarpeistonhoitajan paikan.

Kotalan kolmen sukupolven naiset haastattelussa

-Äite on vanha matriarkka. Edustaa vanhaa emäntää.  Alussa jouduin tekemään enemmän vanhusta rooliini, koska minulla ei ollut ikääkään niin paljon. Nyt kun ikää on tullut enemmän, se kuitenkin luonnistuu helpommin.
 Aiemmista esittämistäni matriarkan rooleista, tämä nykyinen eroaa siinä, että aiemmat eivät olleet niin kovia luonteeltaan kuin Äite. Vaikka Äite on kova, hän on kuitenkin myös viisas, kertoo näyttelijä Maria Aro roolistaan.

Samaan tapaan ajattelee myös Tuire Salenius, joka näyttelee Äiten tytärtä Ailia.
-Äite on ennen kaikkea viisas ihminen toisin kuin Aili. Aili ei osaa peittää tunteitaan kuten kateutta tai muuta sellaista. Hänellä ei ole tässä suhteessa lainkaan äidin viisautta, kertoo Tuire.

Kuvassa vasemmalta oikealle Maria Aro, Miia Selin ja Tuire Salenius harjoitusvaatteissaan.

Henkilöhahmot ovat ajan myötä muuttuneet, mutta vaatteet ovat pysyneet samoina ainakin Äitellä ja Aililla. Jaana, Ailin tytär, on kokenut luonnollisesti eniten muutoksia, sillä hän on sarjan edetessä varttunut varhaisteinistä aikuiseksi.

Miia Selin kertoo, että aiemmin hänen hahmonsa on ollut huomattavasti kirkasotsaisempi.
-Myöhemmin Jaana on alkanut muistuttamaan enemmän äitiään ja äidinäitiään. Ja ehkä myös hieman itseäni, Miia lisää vielä pilke silmäkulmassaan.

Sarjan edetessä näytelmissä on käytetty myös, esimerkiksi dekkareissa tunnusomaista, hahmojen henkiin heräämistä. Yleisön suuri suosio on varmasti vaikuttanut siihen, että rakastetut hahmot palaavat uudestaan näyttämölle. Maria Aron esittämä Äite oli niin keskeinen henkilö Suomen hevosessa, että olisi ollut vaikea kuvitella seuraavia osia ilman tätä hahmoa.
-Olin henkilökohtaisesti yllättynyt siitä, että Äite palasi näyttämölle. Ajattelin, että hahmonihan on kuollut, että miten se nyt sinne voi tulla, Maria kertoo.

Yksi merkittävä tekijä näytelmäsarjan suosioon, on se, että näytelmäsarjan ydinryhmä on pysynyt samana jo kymmenen vuotta. Tästä syystä porukka on hitsautunut vahvasti yhteen.
-Harjoituksissa nauru raikaa. Vaikka välillä työn tekeminen on vaativaa, osaa ohjaaja Sirkku Peltola luoda harjoituksiin rennon ilmapiirin. Toki tähän vaikuttavat myös vastanäyttelijät, kertoo Tuire.

Professori Hanna Suutela: Neliosaisesta trilogiasta

”Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, /eivät ne häntä yhdessä kohden pidä”, runoili Eino Leino vuosisata sitten. Kuva viittaa jo antiikissa tunnettuun ajatukseen ihmisistä kohtalon pelinappuloina ja jumalten julman leikin kohteena, sekä ihmisen lahjakkuuteen, luovaan ja levottomaan puoleen, joka elämässä vaatii osansa. Hevosten keinun julistekuvasta päätellen joskus se vaatii myös matkalle lähtemistä.

Leinon runoon assosioituvan pääotsikon lisäksi Sirkku Peltolan uusi näytelmä Hevosten keinu on saanut kirjailijalta alaotsikon ”trilogian neljäs osa”. Kolmen tragedian sarja on antiikin teatterin konventio. Se on yli kaksituhatta vuotta vanha idea siitä, miten filosofiaa, maailmankuvaa ja  eettisiä kysymyksiä voi käsitellä useissa toisiinsa kytkeytyvissä näytelmissä kirkkaana, viihdyttävänä ja pohtivana ketjuna. Traditiossa kolmea tragediaa seurasi satyyrinäytelmä. Tässä mielessä perinteeseen kuuluvat kaikki trilogian neljä osaa.  Sirkku Peltolan uudessa näytelmässä on kolmen Kotalan perhettä aikaisemmin tutkineen näytelmän tapaan kuitenkin kyse komediasta, tragediaan painottuneen draamateorian odotuksiin nähden virheellisestä kaavasta.

Suomen hevonen, Yksiöön en Äitee ota ja Lämminveriset alkoivat saada trilogia-määritelmää vaiheessa, jossa kolmas näytelmä oli valmistunut. Määritelmä saattoi tarttua näytelmiin osin siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden keskenään erilaisten nimien niputtaminen samaan lauseeseen oli kriitikoille ja teatterin tutkijoille työläänpuoleista. Toisaalta, traditiolla on taipumus painaa odotuksia suuntaansa. Koska näytelmissä nähtiin niiden hauskuudesta huolimatta terävää yhteiskuntakriittisyyttä ja ihmiskohtaloissa suoranaista tragiikkaa, trilogia-nimitys tuntui luontevalta.

Määritelmää ei tainnut kyseenalaistaa kukaan ennen kuin kirjailija teki sen itse. Mutta Hevosten keinu ei tarkkaan ottaen voi olla virhekään, sillä kirjailija ei luomistyössään voi sellaista tehdä. Kirjailija on ainoa, joka omassa tuotannossaan voi päättää, montako näytelmää samasta perheestä voi kirjoittaa. Hänkään ei sitä keinussaan välttämättä etukäteen tiedä.

Suomalaisessa kirjallisuudessa on yksi näytelmien sarja, joka vetää mitoiltaan vertoja Peltolan nyt neliosaiselle trilogialle. Sen muodostavat Hella Wuolijoen näytelmät hämäläisen Niskavuoren suvun ja talon vaiheista. Wuolijokikaan ei etukäteen suunnitellut näytelmiään sarjaksi, eikä niiden dramaturgiassa ennakoida seuraavia tai edellisiä ”jaksoja”. Niskavuoren naiset, Niskavuoren leipa, Niskavuoren Heta, Entäs nyt Niskavuori? ja Niskavuoren nuori emäntä mielletään kuitenkin kokonaisuudeksi ja jopa suomalaisen maaseudun historiatietoiseksi kehityskertomukseksi.

Jo Suomen hevosen arvioissa kiinnitettiin huomiota näytelmän Niskavuori-yhteyteen ja kirjailija itsekin on myöntänyt sen. Niskavuorelta Kotalan sukuun on saattanut siirtyä perhedynaamisia piirteitä kuten vahvat naisroolit tai vanha emäntä perheen arvoja kannattelevana ydinhahmona. Molemmissa draamamaailmoissa erilaisiin ideoihin innostuvat mieshahmot ja myös Wuolijoella näytelmiin asetellaan usein joku ulkopuolinen, muutosta symboloiva henkilöhahmo.

Niskavuori-näytelmissä ei kuitenkaan ole kyse jumalten järjestämistä erehdyksistä, jotka ihmisparkoja heittelevät. Ne ovat tarkkoja analyysejä maailmasta, jonka taloudellinen perusta tuottaa ihmisille valinnan, kirkasnäköisyyden, muuttumisen ja selviytymisen haasteita. Näin on myös näytelmissä Suomen hevonen, Yksiöön en Äitee ota ja Lämminveriset.  Erityisesti Suomen hevosen kansainvälinen vastaanotto antaa ymmärtää, että sen sisältämä kuva eurooppalaisuuden mikro- ja makrotasojen välisestä ristiriidasta ja EU-byrokratiaan sopeutuvista elinkeinoista pätee muuallakin. Suomen hevonen on tuottanut katsojissa tunnistamisen ja oivalluksen tunteita nimenomaan suhteessa ihmiselämän taloudellisiin ehtoihin ja niiden muuttumiseen, muuallakin kuin Suomessa.

Antiikin tragedioissa kauhu perustui siihen, että yleisö tunsi myytit, joita näytelmät kertasivat, osasi odottaa tuhoisia erehdyksiä ja hirveitä rangaistuksia. Kun näytelmäsarja onkin koominen ja kun Peltolan uusin näytelmä ilmeisesti tapahtuu kaikille vielä tuntemattomassa lähitulevaisuudessa eikä kukaan tiedä mitä kirjailija nyt on keksinyt, montako kertaa sama henkilöhahmo voi näyttämöllä kuolla ja elää taas - kuka Hevosten keinuun joutuvi kerran, voi joutua yllättymään moneen kertaan.  


Hanna Suutela
Teatterin ja draaman tutkimuksen professori
Tampereen yliopisto