Kantaesitys sai erinomaisen vastaanoton

Hevosten keinun kantaesitys oli 22.1. Suurella näyttämöllä. Täpötäyden katsomon odotukset olivat korkealla. Sirkku Peltola totesti Tunne tekijät -keskustelutilaisuudessa Metsossa viikkoa myöhemmin, että ensi-illat ovat aina työryhmälle pelottavia. Silloin teos on ensi kertaa kokonaisen yleisön, Suurella näyttämöllä noin 800 katsojan, arvioitavana ja nähtävänä.

Ensimmäinen kritiikki ilmestyi Aamulehden verkossa. Verkkokritiikissä, jotka kuulema ovat kovin suosittuja, olivat tällä kertaa arvioijina sekä Aamulehden kulttuurin esimies Markus Määttänen että teatteritoimittaja Anne Välinoro. He istuivat Suomen hevonen -näyttelyssä olevalla aidolla Kotalan tuvan sohvalla, jossa Markus Määttänen antoi uutuusnäytelmälle täydet viisi pistettä ja Anne Välinoro puolestaan vahvat neljä.

Lauantaina Markus Määttänen jatkoi kritiikkiä Aamulehden printissä jossa hän totesi näin:
"Tampereen kevään häikäisevin, hengästyttävin ja iskevin näytelmä. Suomen hevonen -sarjan neljäs osa kristallisoi Suomen ja Euroopan Unionin kouristukset nerokkaaseen dialogiin ja maagiseen sorilaiseen sirkukseen" (Aamulehti, Markus Määttänen, 24.1.2015.).

Helsingin Sanomissa Lauri Meri puolestaan otsikoi: "Kotalan saaga jatkuu onnistuneesti Tampereella. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sirkku Peltola on punonut uutuusnäytelmäänsä uskomattoman taitavaa dialogia". Lue koko kritiikki Hesarin verkkosivuilta. 

Suomen hevonen -trilogian taustoja avataan Suuren näyttämön lämpiöön avatussa näyttelyssä, josta löytyy muun muassa lavasteiden pienoismalleja sekä Kotaloiden hahmoja niin TTT:stä kuin muistakin Suomessa ja ulkomailla nähdyistä tuotannoista. On mielenkiintoista nähdä, miltä vaikkapa islantilaiset tai puolalaiset Kotalat näyttävät.

Sari Andersson

Ensi-ilta häämöttää

Ensi-iltaan ei ole enää viikkoakaan. Media pääsi kurkistamaan uutuusnäytelmään pressitilaisuudessa 13.1. Sirkku Peltola kertoi tulevan esityksen teemoista ja avasi näytelmän taustoja. Kuten usein on lehdissä jo mainittu Hevosten keinua ei ollut alun perin tarkoitus kirjoittaa eikä kukaan osannut ennustaa vähiten Sirkku itse, että esitys sarja jatkuisi näin pitkään.

Hevosten keinu kommentoi nyky-yhteiskuntaa ja puhuttelee nykyajan ihmisiä sekä käsittelee ajankohtaisia aiheita. Hevosten keinussa onnistutaan mielestäni tuomaan esille myös ajattomia, yleisinhimillisiä teemoja. Selviytymisen vimma on Hevosten keinun yksi merkittävistä teemoista.
-Selviytymisen vimma tekee ihmisestä ihmisen, sen on myös ihmiskunnan historia osoittanut. Ilman selviytymisen vimmaa emme voisi selviytyä sodista, nälänhädästä, sairauksista tai muista katastrofeista, kertoi Peltola pressitilaisuudessa.

Pressitilaisuudessa näytettiin esityksen alkua, joka osoittaa näytelmän teemat sekä kertaa aiemmissa sarjan osuuksissa tapahtunutta. Hevosten keinu on kuitenkin itsenäinen kokonaisuus, jota pystyy vallan mainiosti seuraamaan ilman, että tarvitsee nähdä edellisiä osia. Hevosten keinussa palataan samaan teemaan kuin mihin Lämminverisissä jäätiin. Ovelalla tavalla Kotalan perhe on nyt viety Romaniaan kun aiemmassa osassa Lämminverisissä Kotalat asuivat romanikerjäläisten kanssa.

Olin 13.1. katsomassa pääharjoituksia. Se on esitysharjoitus, jossa kaikki on täsmälleen kuin varsinaisessa esityksessä. Rytmitys ja muut tekniset seikat hioutuvat tarkemmiksi vielä tässä vaiheessa.

Olen aiemmin lukenut tekstin ja nähnyt joitakin pätkiä harjoituksista. Vaikka kaikki esityksen kutkuttavat yksityiskohdat eivät tulleet minulle enää täytenä yllätyksenä ja tuoreena nähtynä, olen kuitenkin vaikuttunut hersyttävän liikuttavista sekä myös hauskoista kohtauksista, joita esityksessä riittää. Hevosten keinu onnistui ainakin minun osaltani ylittämään odotukseni jo tässä vaiheessa, vaikka ensi-iltaankin on vielä matkaa.

Pääharjoitusten jälkeisenä päivänä oli palaute, jossa käytiin läpi vielä hiomista vaativia osuuksia.  Ensimmäiseksi käytiin läpi kiitoksia ja kumarruksia. Kumarrukset olivat tässä vaiheessa hyvin harjoiteltu, mutta osittain kumarruksissa jouduttiin hämmennyksen valtaan varmaankin sen vuoksi, että suosionosoitukset jatkuivat vielä pitkään, vaikka kyseessä oli vasta harjoitus. Yleisö oli selvästi otettu esityksestä.

Mielestäni esitys oli myös tässä vaiheessa jo lähestulkoon täydellinen suoritus. Kuitenkin on ihailtavaa, että työryhmä haluaa tehdä vielä kaikkensa Sirkku Peltolan johdolla, että esityksestä saadaan tehtyä vieläkin parempi ja saadaan se viimeinen piste i:n päälle.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Aimo Räsänen roolihahmostaan: ”Innostuneen, lapsekkaan ja tuskaisen murrosikäisen sählääjän kuva.”

Näyttelijä Aimo Räsänen on näytellyt Suomen hevonen-trilogiassa siitä lähtien kun Suomen hevonen sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2005. Siitä päivästä on nyt kulunut lähes kymmenen vuotta ja kysyin Aimo Räsäseltä mitkä tuntemukset ja muistot ovat päällimmäisenä mielessä.
-Tässä on nyt kymmenen vuoden kakku ja matkaa on paljon taaksepäin. Vähän täytyy kelailla, että mitä kaikkea on tapahtunutkaan, mutta sellainen muistuu mieleen, että kun sen näytelmän käteensä sai ja sitä luettiin, niin sen heti tajusi, että tämähän on varsin hieno teksti. Seuraava askel oli tietenkin se kun sitä ruvettiin hahmottelemaan näyttämölle. Roolihahmoni Kai Kotala on aika hämmentävä kaveri. Hän on niin innostuneen, lapsekkaan ja tuskaisen murrosikäisen sählääjän kuva. Oli tietenkin jonkun verran miettimistä, että mitä kautta tuommoista hahmoa lähtee hakemaan.

Kai Kotala eli Aimo Räsänen näyttämöllä Hevosten keinun harjoituksissa

- Sittemmin esityksestä tehtiin toinenkin osa. Muistan vielä elävästi kun olin nukuttamassa tytärtäni vaunuihin ja Sirkku soitti kirjoituspöytänsä ääreltä ja sanoi, että Kaitsusta tulee konsultti Erkki Ranto, joka oli tuttu Sirkun toisesta tekstistä nimeltään Patukkaooppera. Tämä oli niin hurja loikka, etten voinut sanoa muuta kuin, että ilman muuta. Ja nyt kun kymmenen vuotta on kannettu samoja vaatteita niin onhan se sanomattakin selvää, että on tässä kyllä jotain erityistä.

Kotalan perheen saaga kokonaisuudessaan on poikkeuksellinen teatteri-ilmiö ja osa suomalaista teatterihistoriaa. Kymmenen vuoden mittaisen sarjan toteutuminen samoilla näyttelijöillä teatterimaailmassa olisi ollut mahdotonta etukäteen ennustaa.
-Jos näin ennustaisi niin, kyllähän siinä useimmiten harhaan osuisi ja pahasti. Tämä on tietenkin sattuman kauppaa, että näin pääsee käymään. Järjellisesti tämä tapahtumaketju on tietenkin jäljitettävissä sitä kautta, että olemme kaikki olleet Tampereen Työväen Teatterissa, siis tämä Kotalan perhe. Tämä tuo tietenkin näyttelijöiden välille erityisen ilmapiirin. Tämä menee jo sitten sanoilla määrittelyn ulkopuolelle. Tunnelma ”Yksiötä” esitettäessä oli niin ainutlaatuinen, ettei sitä oikein voi järjellisesti ajatella, kuinka tällainen kymmenen vuoden rupeama on nyt sitten muodostunut.

Nyt Hevosten keinua tehdessä on porukka kokoontunut taas uuden tarinan ääreen. Varsinaisesti tämä työryhmä on työskennellyt lähes saumattomasti aina Suomen hevosesta lähtien, sillä Yksiöön en Äitee ota- näytelmääkin on esitetty aina vuoteen 2013 asti.
-Oikein hauskaa oli taas tällä porukalla lähteä katsomaan, että mitä tarinaa nyt sitten lähdetään tekemään. Ja tällä porukalla treenaaminenhan on yleensä ollut varsin hauskaa. Tässä ei kuitenkaan ilmaiseksi saada mitään. Näytelmä syntyy vain työtä tekemällä. Jokainen askel on lavalla otettava ja jokainen repliikki on perusteellisesti koluttava läpi. Haasteena on Kaitsun käyttämä erikoinen kieli, joka täytyisi saada viestittyä eteenpäin niin, että se välittyy myös yleisölle.

Aimo Räsänen kuvailee roolityötä Hevosten keinussa hahmo edellä menemiseksi.
-Hahmo edellä kun mennään, niin tarkoitan sillä sitä, että usein joissakin näytelmissä hahmo saattaa olla lähellä sitä niin sanottua arki-minää. Joissakin tapauksissa näytelmä houkuttelee hakemaan sitä henkilöä vähän kauempaa ja tässä tapauksessa se on vähän kauempaa, Aimo kertoo.

Kai Kotala Lämminverisissä

- Tärkeintä on kuitenkin selvittää, että miten jokin tietty roolihenkilö ajattelee ja miten hän näkee sen maailman missä hän elää. Kaitsulla on tässä tapauksessa tavallaan valmiina ne ajattelumallit, mitä kautta hahmoa lähdetään työstämään. Oikeastaan Kaitsu on pysynyt hyvin samanlaisena läpi tämän näytelmäsarjan, eikä ole muuttunut olennaisesti vuosien varrella. Tämä on tietyssä mielessä myös etu: voi tehdä samaa roolia, mutta joka tapauksessa näytelmä on tehtävä ja työtä riittää, ettei se välttämättä asiaa helpommaksi tee.

Näytelmässä on jonkin verran myös absurdeja seikkoja, jotka vaikuttavat olevan ikään kuin irrallisia näytelmän sisäisestä maailmasta. Esimerkiksi Kai Kotala laulaa Lentävä Kalakukko-laulua. Tämä liittyy paljon siihen miten Kai Kotala kokee maailman ja innostuu tietyistä asioista. Kai Kotala on myös aina käyttänyt erityistä kieltä, mutta nyt tähän osaan kielestä on tullut vielä huomattavan paljon rikkaampaa.
-Ainahan Kai on käyttänyt omia sanoja. Näitä voisi kutsua uudissanoiksi. Jollain tavalla nämä ovat assosioituneet alkuperäisestä sanasta. Euro-sanalle Kai Kotalalla on esimerkiksi hyvin paljon erilaisia uudissanoja, kuten eugen, joita hän sitten viljelee. Tässä osassa on sitten tämän naisystävän Tiinan mukanaan tuomaa erityistä tunnetta, joka vie sitten Kaita siihen suuntaan, että kieli muuttuu entistä rikkaammaksi ja erikoisemmaksi, ainakin oman tulkintani mukaan näin on, kertoo Aimo.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Esittelyssä: Lämminveriset

Äite (Maria Aro) ja Aili (Tuire Salenius) askartelevat lumihiutaleita joulukuvaelmaa varten

AILI: Turha sitä rahaa on kaikesta syyttää tunteet väljenee vanhemmiten oli sitä rahaa tai ei.”

Ailin tokaisu elämän realiteeteista osoittaa näytelmän teeman: talous, raha ja pärjääminen yhteiskunnassa.
Lämminveriset on tyylilajiltaan absurdi kertomus Kotaloiden perheen selviämisestä sillan alla. Henkilöt ovat entisellään, mutta heidän elämäntilanne on mennyt aina vain huonompaan suuntaan.  Heidät on ajettu pois yksiöstään. Äite oli jo luullut, että hänen elämänsä ei voisi kurjemmaksi mennä kuin asua 24 neliön yksiössä yhdessä tyttärensä kanssa, mutta toisin kävi.

Äite (Maria Aro) sillan alla.

 Jos Suomen hevonen oli tyyliltään lähes realistinen ja Yksiöön en Äitee ota, pikemminkin absurdi komedia, on Lämminveriset puolestaan eeppisen, absurdin ja nykyteatterin keinoja yhdistelevä omaperäinen kertomus elämän raadollisuudesta ja ihmisten itsekkyydestä.

Keskiluokkainen Elina, jonka talutusnuorassa hänen miehensä Ismo vaikuttaa olevan, on itsekkyyden perikuva. Elina ja hänen miehensä edustavat keskiluokkaisuutta ja kovaa individualismin, itsekkyyden ja naapurikateuden täyttämää maailmankuvaa. Kotaloiden perhe taas edustaa puolestaan köyhiä, sorrettuja ja yhteiskunnan vähäosaisia. Millainen on näiden kahden vastakkaisen ryhmittymän kohtaaminen? Ovatko he ehdottomasti vastakkaisia toisilleen ja onko yhteiskuntamme todella kaksiajakoinen? Tällaisia kysymyksiä Lämminveriset herättää tehokkaasti.

Ismo (Samuli Muje) keräämässä hiekoitushiekkaa takaisin taustalla Elina (Suvi-Sini Peltola).

 Näytelmän aiheita puidaan konkretian tasolla myös repliikeissä. Kai tokaisee tyttöystävälleen Tiinalle; ”sää ootkin vissiin sellanen suht lämminverinen”, kun hän sanoo tarkenevansa pakkasilla, Tiina sanoo kuitenkin aina pukevansa riittävästi päällensä. Lämminverinen ja kylmyys toimii metaforana pärjäämisestä. Kuinka pärjätä kylmässä maailmassa kun kukaan ei auta? Mitä ihmisen on tehtävä, kun keskiluokkaiset varjelevat vain omia etujaan?

Elämän kovuus ja realiteetit ovat tulleet myös teini-iästä kasvaneen Jaanan osaksi. Jaana on Tiikerin yksinhuoltajaäiti, ja hän tilittää äidilleen ja mummulleen kuinka menestyneiden lapset menestyy ja ”örkkien” lapset floppaa. Kotalat pelkäävät jäävänsä ikuisesti osattomiksi, köyhiksi ja niiksi toisiksi, joiden viereen ei haluta istua luokassa. Jaana kertoo häpeävänsä juuriaan ja köyhyyttä.

Yhä kasvavan individualistisessa Suomessa Kotalat edustavat perhekeskeisiä arvoja. Ja vieläpä laajennettua perhettä. Lämminveriset nostaa esiin syrjinnän kaikkia sillan alla asuvia kohtaan: romanian kerjäläisiä, syrjäytyneitä, alkoholisteja. Vain Kotaloilta löytyy heitä kohtaan empatiaa ja ymmärrystä. Tietyssä mielessä Kotaloiden ja etenkin Kain suhtautuminen elämään on kuin lapsen, he eivät syrji, eivätkä erottele. He vain tekevät parhaansa selvitäkseen.

Romanialaiset ja Kotalat joutuvat lopussa kaikki vankilaan. Kun romanialaiset ja suomalaiset asetetaan samaan tilanteeseen, voi havaita erottelun meihin ja niihin. Miksi tunnen enemmän empatiaa Kotaloita kuin romanialaisia kohtaan? Miksi todellisuudessa romanialaisia, jotka asuvat sillan alla, kohdellaan kuin rikollisia?

Kai (Aimo Räsänen) joutuu tekemisiin virkavallan kanssa (poliisina Toni Harjajärvi).

Lämminveriset päättyy eeppiseen kuvaelmaan, jossa yhdistellään pätkiä aiemmista osista unenomaiseen tyyliin. Äite on kuolemaisillaan ja näkee menneitä tapahtumia kuin filminauhassa. Kai on traktorin päällä ja Hamed kertoo tarinaansa. Tähän ollaan päädytty: betonisillan alle jäätymään.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Äite (Maria Aro) perheen sohvalla.

Arvosteluja ja aiheesta muualla:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/armeliaisuus-asuu-sillan-alla-peltolan-naytelmassa/1010697 

http://www.hs.fi/paivanlehti/kulttuuri/TTTn+L%C3%A4mminveriset+menestyi+USAssa/a1362545887591

http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Teatteri/2012/11/29/Maa+oli+niin+kaunis/2012114684709/64

http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/l%C3%A4mminveriset

http://kirjanviemaa.blogspot.fi/2014/03/sirkku-peltola-yksioon-en-aitee-ota.html

Esittelyssä: Yksiöön en Äitee ota

Koko perhe pienessä yksiössä

Yksiöön en Äitee ota on tragikoominen kuvaus Kotalan perheen arjesta. Vaikka näytelmässä on paljon lämmintä huumoria ja komediaa, sekin kuvaa syrjäytyneiden, ulkopuolisiksi, työttömyyteen ja köyhyysloukkuun jääneiden elämää.

Lähtöasetelma on hyvin melankolis-viritteinen ja traaginen. Aili on muuttanut Liesuaan kunnan vuokrayksiöön.  Äite on jäänyt kodittomaksi ja Aili on joutunut ottamaan hänet yksiöönsä asumaan. Toinen osa käsittelee enemmänkin Äiten ja hänen tyttärensä Ailin elämää. Lassi ja hänen naisystävänsä Mervi eivät ole enää mukana sarjassa. Uutena hahmona esitellään maahanmuuttajataustainen Hamed.

Jaanalla on vielä rastat. Hän on yhä idealisti ja uskoo hyvään maailmassa.

Jokaisella hahmolla on lähes yhtä merkittävä rooli. Aluksi asunnossa asuvat ainoastaan Äite ja Aili. He odottavat vierasta saapuvaksi. Ennen kuin Äiten hyvä ystävä, apuhoitajalomittajana toimiva Hamed saapuu vieraaksi,  Kai muuttaa asuntoon, sillä hänen asunnossaan oli ollut vesivaurio. Jaana, joka tätä nykyä asuu opiston asuntolassa, joutuu myös muuttamaan Ailin yksiöön, sillä opistossakin on vesivaurio. 

Yksiöön en Äitee ota yhdistää realismia ja absurdiutta älykkäällä tavalla. Kun Jaana mittaa lankakeränsä pituutta, on se periaatteessa realistinen, mutta kuitenkin absurdi kohta. Samaan tyyliin Äite ja Aili katselevat tv:tä, jossa tulee vain lumisadetta. Lopussa he onnistuvat katsomaan televisiota yhteisvoimin myös ilman sähköä.

Hamed lämmittää jalkojaan. Kai Kotala on kokenut muodonmuutoksen bisnesmieheksi.

Näytelmässä on sisällöllisesti tsehovilaisia piirteitä esimerkiksi Äiten ja hänen lapsenlapsensa keskusteluissa. Kuten Tsehov, myös Peltola osaa kuvata ihmiselämän hienoviritteisimpiä ja syvällisimpiä kipupisteitä kauniisti ja tarkasti. Kuitenkin teokset ovat omaperäisiä tulkintoja nykysuomesta ja sen merkittävistä ongelmista.

Tyylillisesti näytelmä on selkeästi erityyppinen kuin Suomen hevonen, joka oli ehkä enemmänkin päivitys Niskavuoresta tai Tsehovin näytelmistä. Jollain tasolla Yksiöön en Äitee ota, on myös tsehovilainen, mutta minimalistinen ilmaisu ja näytelmän visuaalinen tyyli sekä vahvat hiljaisuudet tuovat väistämättä mieleen myös Kaurismäen elokuvat.

Toisaalta minimalistinen ei-mistään kertominen muistuttaa myös Samuel Beckettin kerrontatyyliä, jossa vain odotetaan. Hiljaisuus on vahva kerrontakeino näytelmässä ja luo tunnelmaa, mutta osaltaan myös realistisen aidolta vaikuttavan tilanteen. Joskin ajoittain näytelmä on kuin absurdi farssi kaikkine kummallisuuksineen. Tässä osassa ilmenee vahvemmin nykyteatterin ja postmodernin näytelmätyylin piirteitä ja siinä mielessä nämä ovat ehdottomasti omaperäisiä päivityksiä tsehovilaisesta näytelmätyylistä. Toisaalta näytelmässä on myös vahva tv-draaman perinne läsnä.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

http://www.näytelmät.fi/index.php?view=searchResult&id=3621&frontpage=1&writer=yksi%F6%F6n+en+%E4itee+ota&name=yksi%F6%F6n+en+%E4itee+ota

Arvosteluja

http://blogit.sanomalehtimedia.fi/saarela/2011/02/15/yksioon-en-aitee-ota/

http://paljonmeluateatterista.blogspot.fi/2014/04/yksioon-en-aitee-ota-tampereen-tyovaen.html

Hannu Lindholm lavastuksesta: "pieni ihminen tulee Hevosten keinussa valokiilaan".

Lavastus tuo esiin rauniot ja armottoman maiseman

Vuodesta 1993 Tampereen Työväen Teatterissa työskennellyt Hevosten keinun lavastaja Hannu Lindholm on tehnyt jo hyvin pitkään yhteistyötä Sirkku Peltolan kanssa. Hannu Lindholm kertoo, millaiseksi työtapa on vuosien mittaan muototunut.

Lavastaja Hannu Lindholm

-Tämä on nyt jo ainakin 20. juttu, jonka teemme yhdessä.Yhteistyömme on niin saumatonta, että se alkaa jo ennen kuin käsikirjoituskaan on valmis. Samalla kun Sirkku kirjoittaa ja kertoo ideoitaan, minä ideoin jo ensimmäisiä suunnitelmia lavasteista, ja siitä minkälaista maailmaa minä näen tässä tekstissä. On ihanaa, että saamme suunnitella työtämme niin pitkällä aikajaksolla. Alamme suunnittelemaan lavastusta jo vuosi ennen ensi-iltaa, joten suurempia yllätyksiä ei harjoitusten aikana tule. Työtä tehdään pikkuhiljaa. Meille on muodostunut tällainen ryhmä, jonka kanssa on helppo tehdä töitä. Tässä voi sitten ideoita pallotella enemmänkin ja se aivan älyttömän hyvä juttu.

Tämä on nyt kolmas kerta kun Kotalan perheen tarinaa lavastetaan suurelle näyttämölle. Suuren näyttämön eduista Hannu kertoo seuraavaa.
-Hienoa tässä on se, että tämä on niin valtavan iso tila. Muutenkin Hevosten keinun maailma on sellainen ikään kuin tyhjiö eli siinä ei ole mitään. Koko alueella on vain muutama raunio ja sen sellainen, aivan kuin se olisi sodan jäljiltä. Ja taustalla valtava pusta. Tässä näkyy ihmisen pienuus. Pieni ihminen jää valtavan alueen keskellä ikään kuin valokiilaan ja keskiöön. Siihen tämä Kotalan perhe sitten rupeaa rakentamaan pesäänsä. Mukana on vain jääkaappi, sohva eikä paljon muuta. Lämminverisissä Kotalan perhe oli sillan alla, mutta nyt heillä ei ole mitään. Pelkkä jumalaton laakeus ja siinä vaan sitten täytyy kotiutua. Koko Kotalan sarjan ydinsanoma tiivistyy mielestäni siihen, että ihminen voi oikeastaan olla missä vaan. Periaatteessa tarina on aivan absurdi, mutta toisaalta maailma on täynnä pakolaisia ja ihmisiä, jotka asuvat teltassa. Ihan samoissa olosuhteissa kuin Kotalat.

Pieni ihminen asettuu valokiilaan keskelle laakeutta

Lavastajan työ on taidetta siinä kuin esimerkiksi arkkitehtuuri tai kuvataidekin. Kuitenkin se on ennen kaikkea alisteista tekstille tai produktiolle, jota ollaan tekemässä. Hannu Lindholm on samoilla linjoilla tässä suhteessa.
-Lavastajan työ sisältää sekä arkkitehtuuria että kuvataidetta, mutta samalla se ei ole niitä kumpaakaan vaan aivan oma taidemuotonsa. Toisaalta on muistettava, että lavastuksen täytyy sopia teokseen. Lavastus ei ole teoksesta erillinen taideteos vaan apuväline.  Lavastaja ei voi samoin kuin kuvataiteilija maalata aivan sitä mitä mieleen tulee. Lavastus parhaimmillaan, niin kuin teatteri yleensäkin avaa mielen maisemia. Hevosten keinussa on mielestäni olennaista tuoda esille ihminen. Kun luin tekstiä, minulle tuli mieleen pienenä näyttäytyvä ihminen suuressa avarassa tilassa ikään kuin kirurgin valossa. Ihminen on fokuksessa, vaikka tila on valtava.

Näytelmän visuaalinen ilme korostaa maiseman karuutta ja siinä elävää pientä ihmistä.

Hannu Lindholm haluaa työssään auttaa näyttelijöitä ja antaa katsojalle erityisen näkökulman teokseen. Hannu Lindholm ei usko puhtaaseen realismiin lavastuksessa ja teatterissa. Lavastuksessa kuuluu olla hänen mielestään erilaista magiikkaa ja mystiikkaa. Teatteri on kuin taikalaatikko Hannu Lindholmille.
-Lavastajana minulle on tärkeää kertoa asioista ja antaa katsojalle mahdollisuus oivaltaa teoksen miljöö ja tila joltain toiselta näkökannalta. Tärkeää on myös se, että näyttelijälle tulee lavasteista sellainen tunne, että siellä on hyvä näytellä.  Uskon siihen, että useimmille ihmisille näyttämö on kuitenkin kuin taikalaatikko, jossa vastaan voi tulla jotakin merkillistä. Lavastuksen ei kuulu olla ainoastaan realistinen. Teatterissa kuuluu olla jotain mystistä ja erilaisia jännitteitä. 

Yhteistyössä Sorin Sirkus

Kuvassa etualalla Jaana (Miia Selin) ja Tiikeri (Emmi Kaislakari). Pihakeinussa istuu Aili (Tuire Salenius). Korkeuksissa sirkustemppuja harjoittelee Petra Lesonen

Sirkku Peltola kertoo saaneensa ajatuksen Kotalan perheen yhteydestä sirkukseen kun näyttelijät pistivät Nenäpäivänä Yksiöön en Äitee ota- näytelmässä punaiset pellenenät naamaansa.
- Tämä vahvisti ajatusta perheen klovniyhteydestä. Tässä saagan toisessa osassa oli selkeästi kasvettu ohi tiukan realismin kohti absurdinomaista ja myös taiteenlajeja yhdistävää nykyteatterille tyypillistä kerrontaa, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola.

Jo ennen Hevosten keinun käsikirjoitusprosessia, oli ensimmäisiä yhteistyöneuvotteluja Sorin Sirkuksen kanssa käyty. Näiden kahden taiteenlajin yhdistäminen on vielä suhteellisen harvinaista eikä Sorin Sirkus ole aiemmin ollut teatterissa sirkusta tekemässä.
Sorin Sirkuksen sirkustirehtööri Taina Kopra kertoo millaista on ollut tehdä yhteistyötä Tampereen Työväen Teatterin kanssa
-Tämä on tietysti mukavaa vaihtelua meidän sirkuslaisille, jotka ovat mukana. Useat sirkuslaisista ovat koululaisia, joten heidän aikataulujensa kanssa on tietenkin hieman säätöä, mutta ihan kivalta tämä vaikuttaa.

Taina Kopra harjoituksissa.

 Taina Kopralla on paljon kokemusta teatterin tekemisestä. Hän on ollut muun muassa tekemässä koreografioita, taisteluja, ja muuta sirkusta teatteriin. Teatterin yhdistäminen sirkukseen on hieman eri tavalla haasteellista. Temput ja sirkustekniikka eivät ole äärimmäisen monimutkaisia vaan haaste tulee kahden taiteenlajin yhdistämisestä.
- Miten saamme yhdistettyä sirkuksen teatteriin niin, ettei se pompsahda sieltä esiin tai pompsahtaa juuri oikealla tavalla? Haasteita aiheuttaa myös se, että sirkustaiteilijat esiintyvät näyttämöhahmoina. Näytelmässä on vain yksi kohtaus, jossa esiinnytään perinteisen sirkuksen puitteissa, muuten sirkustaiteilijat esittävät ikään kuin tiettyä henkilöhahmoa.

Kysyin Hevosten keinussa esiintyviltä Sorin Sirkuksessa opettavilta sirkustaiteilijoilta, Ilona Jääskeltä ja Petra Lesoselta miltä tämä uudenlainen aluevaltaus on tuntunut.

Vasemmalla Ilona Jääski oikealla Petra Lesonen

-On ollut todella mielenkiintoista. Hauskaa päästä sirkusmaailmasta teatterimaailmaan ja seuraamaan myös sitä teatterin tekemisen prosessia, Ilona kertoo.

-Hienoa tässä jutussa on myös se kun pääsee tekemään uudenlaisessa ympäristössä, hienoissa lavasteissa ja hienoissa tiloissa muutenkin, Petra mainitsee.

Sorin Sirkuksen ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistyö on sujunut käytännössä hyvin myös Petran ja Ilonan mielestä.

Sirkuslaiset osana näytelmän maailmaa.

-Olemme harjoitelleet paljon myös vain tekniikan kanssa ja katsoneet missä vaiheessa mikäkin koreografia tehdään ja milloin mennään lavalle sekä muuta sellaista teknistä asiaa, Ilona kertoo tarkemmin yhteistyöstä.

Sekä Petra että Ilona ovat sitä mieltä, että voisivat myöhemminkin tehdä jotain vastaavaa mikäli tilaisuus vielä tulee.

- En ole itse ainakaan aiemmin ollut teatterissa sirkusta esittämässä. Mutta eri taiteenlajien yhdistäminen on kyllä mielenkiintoista ja olisin mielelläni mukana mikäli vastaavanlainen tilaisuus tulee, Petra kertoo.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä