Kantaesitys sai erinomaisen vastaanoton

Hevosten keinun kantaesitys oli 22.1. Suurella näyttämöllä. Täpötäyden katsomon odotukset olivat korkealla. Sirkku Peltola totesti Tunne tekijät -keskustelutilaisuudessa Metsossa viikkoa myöhemmin, että ensi-illat ovat aina työryhmälle pelottavia. Silloin teos on ensi kertaa kokonaisen yleisön, Suurella näyttämöllä noin 800 katsojan, arvioitavana ja nähtävänä.

Ensimmäinen kritiikki ilmestyi Aamulehden verkossa. Verkkokritiikissä, jotka kuulema ovat kovin suosittuja, olivat tällä kertaa arvioijina sekä Aamulehden kulttuurin esimies Markus Määttänen että teatteritoimittaja Anne Välinoro. He istuivat Suomen hevonen -näyttelyssä olevalla aidolla Kotalan tuvan sohvalla, jossa Markus Määttänen antoi uutuusnäytelmälle täydet viisi pistettä ja Anne Välinoro puolestaan vahvat neljä.

Lauantaina Markus Määttänen jatkoi kritiikkiä Aamulehden printissä jossa hän totesi näin:
"Tampereen kevään häikäisevin, hengästyttävin ja iskevin näytelmä. Suomen hevonen -sarjan neljäs osa kristallisoi Suomen ja Euroopan Unionin kouristukset nerokkaaseen dialogiin ja maagiseen sorilaiseen sirkukseen" (Aamulehti, Markus Määttänen, 24.1.2015.).

Helsingin Sanomissa Lauri Meri puolestaan otsikoi: "Kotalan saaga jatkuu onnistuneesti Tampereella. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sirkku Peltola on punonut uutuusnäytelmäänsä uskomattoman taitavaa dialogia". Lue koko kritiikki Hesarin verkkosivuilta. 

Suomen hevonen -trilogian taustoja avataan Suuren näyttämön lämpiöön avatussa näyttelyssä, josta löytyy muun muassa lavasteiden pienoismalleja sekä Kotaloiden hahmoja niin TTT:stä kuin muistakin Suomessa ja ulkomailla nähdyistä tuotannoista. On mielenkiintoista nähdä, miltä vaikkapa islantilaiset tai puolalaiset Kotalat näyttävät.

Sari Andersson

Ensi-ilta häämöttää

Ensi-iltaan ei ole enää viikkoakaan. Media pääsi kurkistamaan uutuusnäytelmään pressitilaisuudessa 13.1. Sirkku Peltola kertoi tulevan esityksen teemoista ja avasi näytelmän taustoja. Kuten usein on lehdissä jo mainittu Hevosten keinua ei ollut alun perin tarkoitus kirjoittaa eikä kukaan osannut ennustaa vähiten Sirkku itse, että esitys sarja jatkuisi näin pitkään.

Hevosten keinu kommentoi nyky-yhteiskuntaa ja puhuttelee nykyajan ihmisiä sekä käsittelee ajankohtaisia aiheita. Hevosten keinussa onnistutaan mielestäni tuomaan esille myös ajattomia, yleisinhimillisiä teemoja. Selviytymisen vimma on Hevosten keinun yksi merkittävistä teemoista.
-Selviytymisen vimma tekee ihmisestä ihmisen, sen on myös ihmiskunnan historia osoittanut. Ilman selviytymisen vimmaa emme voisi selviytyä sodista, nälänhädästä, sairauksista tai muista katastrofeista, kertoi Peltola pressitilaisuudessa.

Pressitilaisuudessa näytettiin esityksen alkua, joka osoittaa näytelmän teemat sekä kertaa aiemmissa sarjan osuuksissa tapahtunutta. Hevosten keinu on kuitenkin itsenäinen kokonaisuus, jota pystyy vallan mainiosti seuraamaan ilman, että tarvitsee nähdä edellisiä osia. Hevosten keinussa palataan samaan teemaan kuin mihin Lämminverisissä jäätiin. Ovelalla tavalla Kotalan perhe on nyt viety Romaniaan kun aiemmassa osassa Lämminverisissä Kotalat asuivat romanikerjäläisten kanssa.

Olin 13.1. katsomassa pääharjoituksia. Se on esitysharjoitus, jossa kaikki on täsmälleen kuin varsinaisessa esityksessä. Rytmitys ja muut tekniset seikat hioutuvat tarkemmiksi vielä tässä vaiheessa.

Olen aiemmin lukenut tekstin ja nähnyt joitakin pätkiä harjoituksista. Vaikka kaikki esityksen kutkuttavat yksityiskohdat eivät tulleet minulle enää täytenä yllätyksenä ja tuoreena nähtynä, olen kuitenkin vaikuttunut hersyttävän liikuttavista sekä myös hauskoista kohtauksista, joita esityksessä riittää. Hevosten keinu onnistui ainakin minun osaltani ylittämään odotukseni jo tässä vaiheessa, vaikka ensi-iltaankin on vielä matkaa.

Pääharjoitusten jälkeisenä päivänä oli palaute, jossa käytiin läpi vielä hiomista vaativia osuuksia.  Ensimmäiseksi käytiin läpi kiitoksia ja kumarruksia. Kumarrukset olivat tässä vaiheessa hyvin harjoiteltu, mutta osittain kumarruksissa jouduttiin hämmennyksen valtaan varmaankin sen vuoksi, että suosionosoitukset jatkuivat vielä pitkään, vaikka kyseessä oli vasta harjoitus. Yleisö oli selvästi otettu esityksestä.

Mielestäni esitys oli myös tässä vaiheessa jo lähestulkoon täydellinen suoritus. Kuitenkin on ihailtavaa, että työryhmä haluaa tehdä vielä kaikkensa Sirkku Peltolan johdolla, että esityksestä saadaan tehtyä vieläkin parempi ja saadaan se viimeinen piste i:n päälle.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Aimo Räsänen roolihahmostaan: ”Innostuneen, lapsekkaan ja tuskaisen murrosikäisen sählääjän kuva.”

Näyttelijä Aimo Räsänen on näytellyt Suomen hevonen-trilogiassa siitä lähtien kun Suomen hevonen sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2005. Siitä päivästä on nyt kulunut lähes kymmenen vuotta ja kysyin Aimo Räsäseltä mitkä tuntemukset ja muistot ovat päällimmäisenä mielessä.
-Tässä on nyt kymmenen vuoden kakku ja matkaa on paljon taaksepäin. Vähän täytyy kelailla, että mitä kaikkea on tapahtunutkaan, mutta sellainen muistuu mieleen, että kun sen näytelmän käteensä sai ja sitä luettiin, niin sen heti tajusi, että tämähän on varsin hieno teksti. Seuraava askel oli tietenkin se kun sitä ruvettiin hahmottelemaan näyttämölle. Roolihahmoni Kai Kotala on aika hämmentävä kaveri. Hän on niin innostuneen, lapsekkaan ja tuskaisen murrosikäisen sählääjän kuva. Oli tietenkin jonkun verran miettimistä, että mitä kautta tuommoista hahmoa lähtee hakemaan.

Kai Kotala eli Aimo Räsänen näyttämöllä Hevosten keinun harjoituksissa

- Sittemmin esityksestä tehtiin toinenkin osa. Muistan vielä elävästi kun olin nukuttamassa tytärtäni vaunuihin ja Sirkku soitti kirjoituspöytänsä ääreltä ja sanoi, että Kaitsusta tulee konsultti Erkki Ranto, joka oli tuttu Sirkun toisesta tekstistä nimeltään Patukkaooppera. Tämä oli niin hurja loikka, etten voinut sanoa muuta kuin, että ilman muuta. Ja nyt kun kymmenen vuotta on kannettu samoja vaatteita niin onhan se sanomattakin selvää, että on tässä kyllä jotain erityistä.

Kotalan perheen saaga kokonaisuudessaan on poikkeuksellinen teatteri-ilmiö ja osa suomalaista teatterihistoriaa. Kymmenen vuoden mittaisen sarjan toteutuminen samoilla näyttelijöillä teatterimaailmassa olisi ollut mahdotonta etukäteen ennustaa.
-Jos näin ennustaisi niin, kyllähän siinä useimmiten harhaan osuisi ja pahasti. Tämä on tietenkin sattuman kauppaa, että näin pääsee käymään. Järjellisesti tämä tapahtumaketju on tietenkin jäljitettävissä sitä kautta, että olemme kaikki olleet Tampereen Työväen Teatterissa, siis tämä Kotalan perhe. Tämä tuo tietenkin näyttelijöiden välille erityisen ilmapiirin. Tämä menee jo sitten sanoilla määrittelyn ulkopuolelle. Tunnelma ”Yksiötä” esitettäessä oli niin ainutlaatuinen, ettei sitä oikein voi järjellisesti ajatella, kuinka tällainen kymmenen vuoden rupeama on nyt sitten muodostunut.

Nyt Hevosten keinua tehdessä on porukka kokoontunut taas uuden tarinan ääreen. Varsinaisesti tämä työryhmä on työskennellyt lähes saumattomasti aina Suomen hevosesta lähtien, sillä Yksiöön en Äitee ota- näytelmääkin on esitetty aina vuoteen 2013 asti.
-Oikein hauskaa oli taas tällä porukalla lähteä katsomaan, että mitä tarinaa nyt sitten lähdetään tekemään. Ja tällä porukalla treenaaminenhan on yleensä ollut varsin hauskaa. Tässä ei kuitenkaan ilmaiseksi saada mitään. Näytelmä syntyy vain työtä tekemällä. Jokainen askel on lavalla otettava ja jokainen repliikki on perusteellisesti koluttava läpi. Haasteena on Kaitsun käyttämä erikoinen kieli, joka täytyisi saada viestittyä eteenpäin niin, että se välittyy myös yleisölle.

Aimo Räsänen kuvailee roolityötä Hevosten keinussa hahmo edellä menemiseksi.
-Hahmo edellä kun mennään, niin tarkoitan sillä sitä, että usein joissakin näytelmissä hahmo saattaa olla lähellä sitä niin sanottua arki-minää. Joissakin tapauksissa näytelmä houkuttelee hakemaan sitä henkilöä vähän kauempaa ja tässä tapauksessa se on vähän kauempaa, Aimo kertoo.

Kai Kotala Lämminverisissä

- Tärkeintä on kuitenkin selvittää, että miten jokin tietty roolihenkilö ajattelee ja miten hän näkee sen maailman missä hän elää. Kaitsulla on tässä tapauksessa tavallaan valmiina ne ajattelumallit, mitä kautta hahmoa lähdetään työstämään. Oikeastaan Kaitsu on pysynyt hyvin samanlaisena läpi tämän näytelmäsarjan, eikä ole muuttunut olennaisesti vuosien varrella. Tämä on tietyssä mielessä myös etu: voi tehdä samaa roolia, mutta joka tapauksessa näytelmä on tehtävä ja työtä riittää, ettei se välttämättä asiaa helpommaksi tee.

Näytelmässä on jonkin verran myös absurdeja seikkoja, jotka vaikuttavat olevan ikään kuin irrallisia näytelmän sisäisestä maailmasta. Esimerkiksi Kai Kotala laulaa Lentävä Kalakukko-laulua. Tämä liittyy paljon siihen miten Kai Kotala kokee maailman ja innostuu tietyistä asioista. Kai Kotala on myös aina käyttänyt erityistä kieltä, mutta nyt tähän osaan kielestä on tullut vielä huomattavan paljon rikkaampaa.
-Ainahan Kai on käyttänyt omia sanoja. Näitä voisi kutsua uudissanoiksi. Jollain tavalla nämä ovat assosioituneet alkuperäisestä sanasta. Euro-sanalle Kai Kotalalla on esimerkiksi hyvin paljon erilaisia uudissanoja, kuten eugen, joita hän sitten viljelee. Tässä osassa on sitten tämän naisystävän Tiinan mukanaan tuomaa erityistä tunnetta, joka vie sitten Kaita siihen suuntaan, että kieli muuttuu entistä rikkaammaksi ja erikoisemmaksi, ainakin oman tulkintani mukaan näin on, kertoo Aimo.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Esittelyssä: Lämminveriset

Äite (Maria Aro) ja Aili (Tuire Salenius) askartelevat lumihiutaleita joulukuvaelmaa varten

AILI: Turha sitä rahaa on kaikesta syyttää tunteet väljenee vanhemmiten oli sitä rahaa tai ei.”

Ailin tokaisu elämän realiteeteista osoittaa näytelmän teeman: talous, raha ja pärjääminen yhteiskunnassa.
Lämminveriset on tyylilajiltaan absurdi kertomus Kotaloiden perheen selviämisestä sillan alla. Henkilöt ovat entisellään, mutta heidän elämäntilanne on mennyt aina vain huonompaan suuntaan.  Heidät on ajettu pois yksiöstään. Äite oli jo luullut, että hänen elämänsä ei voisi kurjemmaksi mennä kuin asua 24 neliön yksiössä yhdessä tyttärensä kanssa, mutta toisin kävi.

Äite (Maria Aro) sillan alla.

 Jos Suomen hevonen oli tyyliltään lähes realistinen ja Yksiöön en Äitee ota, pikemminkin absurdi komedia, on Lämminveriset puolestaan eeppisen, absurdin ja nykyteatterin keinoja yhdistelevä omaperäinen kertomus elämän raadollisuudesta ja ihmisten itsekkyydestä.

Keskiluokkainen Elina, jonka talutusnuorassa hänen miehensä Ismo vaikuttaa olevan, on itsekkyyden perikuva. Elina ja hänen miehensä edustavat keskiluokkaisuutta ja kovaa individualismin, itsekkyyden ja naapurikateuden täyttämää maailmankuvaa. Kotaloiden perhe taas edustaa puolestaan köyhiä, sorrettuja ja yhteiskunnan vähäosaisia. Millainen on näiden kahden vastakkaisen ryhmittymän kohtaaminen? Ovatko he ehdottomasti vastakkaisia toisilleen ja onko yhteiskuntamme todella kaksiajakoinen? Tällaisia kysymyksiä Lämminveriset herättää tehokkaasti.

Ismo (Samuli Muje) keräämässä hiekoitushiekkaa takaisin taustalla Elina (Suvi-Sini Peltola).

 Näytelmän aiheita puidaan konkretian tasolla myös repliikeissä. Kai tokaisee tyttöystävälleen Tiinalle; ”sää ootkin vissiin sellanen suht lämminverinen”, kun hän sanoo tarkenevansa pakkasilla, Tiina sanoo kuitenkin aina pukevansa riittävästi päällensä. Lämminverinen ja kylmyys toimii metaforana pärjäämisestä. Kuinka pärjätä kylmässä maailmassa kun kukaan ei auta? Mitä ihmisen on tehtävä, kun keskiluokkaiset varjelevat vain omia etujaan?

Elämän kovuus ja realiteetit ovat tulleet myös teini-iästä kasvaneen Jaanan osaksi. Jaana on Tiikerin yksinhuoltajaäiti, ja hän tilittää äidilleen ja mummulleen kuinka menestyneiden lapset menestyy ja ”örkkien” lapset floppaa. Kotalat pelkäävät jäävänsä ikuisesti osattomiksi, köyhiksi ja niiksi toisiksi, joiden viereen ei haluta istua luokassa. Jaana kertoo häpeävänsä juuriaan ja köyhyyttä.

Yhä kasvavan individualistisessa Suomessa Kotalat edustavat perhekeskeisiä arvoja. Ja vieläpä laajennettua perhettä. Lämminveriset nostaa esiin syrjinnän kaikkia sillan alla asuvia kohtaan: romanian kerjäläisiä, syrjäytyneitä, alkoholisteja. Vain Kotaloilta löytyy heitä kohtaan empatiaa ja ymmärrystä. Tietyssä mielessä Kotaloiden ja etenkin Kain suhtautuminen elämään on kuin lapsen, he eivät syrji, eivätkä erottele. He vain tekevät parhaansa selvitäkseen.

Romanialaiset ja Kotalat joutuvat lopussa kaikki vankilaan. Kun romanialaiset ja suomalaiset asetetaan samaan tilanteeseen, voi havaita erottelun meihin ja niihin. Miksi tunnen enemmän empatiaa Kotaloita kuin romanialaisia kohtaan? Miksi todellisuudessa romanialaisia, jotka asuvat sillan alla, kohdellaan kuin rikollisia?

Kai (Aimo Räsänen) joutuu tekemisiin virkavallan kanssa (poliisina Toni Harjajärvi).

Lämminveriset päättyy eeppiseen kuvaelmaan, jossa yhdistellään pätkiä aiemmista osista unenomaiseen tyyliin. Äite on kuolemaisillaan ja näkee menneitä tapahtumia kuin filminauhassa. Kai on traktorin päällä ja Hamed kertoo tarinaansa. Tähän ollaan päädytty: betonisillan alle jäätymään.

Erik Forss
Blogin ylläpitäjä

Äite (Maria Aro) perheen sohvalla.

Arvosteluja ja aiheesta muualla:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/armeliaisuus-asuu-sillan-alla-peltolan-naytelmassa/1010697 

http://www.hs.fi/paivanlehti/kulttuuri/TTTn+L%C3%A4mminveriset+menestyi+USAssa/a1362545887591

http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Teatteri/2012/11/29/Maa+oli+niin+kaunis/2012114684709/64

http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/l%C3%A4mminveriset

http://kirjanviemaa.blogspot.fi/2014/03/sirkku-peltola-yksioon-en-aitee-ota.html